On tapahtunut kai jotain joka sai palaamaan tänne.
Olen rikkonut 2 kännykkää viikon sisällä. Olen huutanut että haluan kuolla. Olen raapinut enemmän isommin tunnottomammin kuin koskaan ennen. Olen leiponut kakun sen jälkeen.
Olen käynyt puolitoista kuukautta YTHS mielenterveydessä.
En ole kertonut kenellekään, paitsi vara-äidille.
Kullalle en voinut kertoa. Tämän jälkeen kai kerron. Ei oo mitään menetettävää? Siltä tuntuu välillä. Välillä tuntuu että menettäisin kaiken. Eilen se sanoi ensin ettei tule kotiin illalla. Kohtaus. Kännykkä kiinni. Lisää tapahtumia. Tuli se kotiin. Ei puhuttu. Se levitti sohvan ja kävi siihen. Minä painuin makuuhuoneeseen kirjoittamaan mustia mietteitäni mustaan kirjaan.
Kun en enää kestänyt siirryin vaivihkaa sohvalle katsomaan tv:tä selkä Kultaan päin. Sitten käännyin. Aika kului. Hiljaa.
Lopulta Kulta halasi ja itkin ja se sanoi nuku nyt, puhutaan huomenna. Rakastan sua. Ja niin nukuin vailla huolen häivää. Mutta pidin kyljen piilossa.
Aamulla taas riideltiin autossa.
Se sanoo
Sun pitää herätä ja lopettaa
Sä haluat olla hullu
Kaikilla on vaikeaa mutta pitää vaan päättää
Pitää olla vahva
Voi joko elää tai kuolla
***
Piilotin kaiken vanhan täällä. Tuntui että siellä on jotain liikaa. Ehkä kirjoitan taas jotain liikaa. Miksi edes pitää kirjoittaa tänne kun voisi kirjoittaa mustaan kirjaan. (Sen tilalla oli valkoinen vielä viime viikolla. Valkoinen tuli täyteen.) Kirjoitan kuitenkin. Seuraava aika YTHS:llä on vasta viikon päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti