Tuntuu etten voi liikkua. Oon pysähtynyt.
En jaksa tätä. Mutta en halua lopettaa. En halua päästää pomoa niin helpolla. Mutta mä en kestä. En kestä sitä kun se tulee ivailemaan ja uhkailemaan hiljaisesti. "Taitaa tulla kohta itku. Voi pikku likka. Saat lähtee lapioimaan mutakasaa. Sä oot täällä just sen verran kun tarvitaan. Eikä kohta tarvita."
Mä en pysty liikkumaan sillon. En sanomaan mitään. Sydän lyö niin kovaa että tuntuu että heilun sen tahdissa ees taas.
Kolmas päivä lääkkeitä. Oon alkanut heräilee yöllä.
torstaina, marraskuuta 7
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti